![]() |
||||
|
DDT nousi kolmoseenDTT nousi erinomaisen kauden pelanneena kolmosdivisioonaan. Kausi lähti liikkeelle erinomaisesti Amsterdamissa, mistä haettiin pytyn lisäksi tarvittava voittamisen kulttuuri kuluneelle kaudelle. Viimeistelyleirinä toiminut Kaarinan miniturnaus antoi uskoa siihen, että joukkue pärjää nelosessakin, kun alkusyksystä sinne oltiin noustu kabinetissa parin joukkueen lopettamisen jälkeen. Koska kauden alusta lähtien oltiin tukevasti sarjakärjessä, oli aika nostaa tavoitetta. Lopulta kun sarjapisteet ynnättiin yhteen, oli DTT noussut kauden aikana kaksi pykälää korkeammalle! Kabinetissa noustiin neloseen, pelaamalla kolmoseen ja kesän tavoitteena lienee kabinetissa kakkoseen? Sitä ennen on kuitenkin sovittava nykyisen joukkueen kanssa jatkopesteistä ja kiinnitettävä joukkueeseen muutama selkeä vahvistus tulevia kausia ja sarjaportaita silmällä pitäen. Olemassa olevista sopimuksista ja uusista vahvistuksista sitten vasta finaalien jälkeen, että jää sekä Classicille että SSV:lle keskittymisrauha tuleviin koitoksiin... 11.4.2007
|
|||