Managerin kausikatsaus

Täytyy heti alkuun todeta, että onpa ollut kerrassaan loistava kausi kaiken kaikkiaan! Aika tarkalleen vuosi sitten varmistui Amsterdamin turnauksen kokoonpano, missä DTT:n paidan päällensä pukivat ensimmäisen kerran maajoukkuehyökkääjä Sami Nyman sekä hallitseva M35:n maailmanmestarimaalivahti Jari Sorvali. Vahvistukset olivat matkassa täydellä tiikerisydämellä mukana, ja kotiintuomisena oli ikimuistettavan finaalin jälkeen Amsterdamned Cup. Se ryhmähenki ja voittamisen kulttuuri mikä Amsterdamin turnausjoukkueella oli, oli jotain sellaista, mitä itse en henkilökohtaisella tasolla ole ennen kokenut.

Ehkä Amsterdamista saaduilla kokemuksilla ja voittamisen kulttuurilla oli jotain vaikutusta siihen, että kotimainen sarjakausi sujuikin siten, että kukaan ei osannut sitä ennalta odottaa. Kauden tavoite oli nousta vitosesta nelosdivisioonaan, ja se tavoite onnistuikin jo ennen kuin yhtään peliä oli pelattu: juuri ennen kauden alkua tuli liiton toimistolta puhelinsoitto, joka tarjosi paikan nelosdivisioonaan jo täksi kaudeksi. Luonnollisesti joukkue otti paikan vastaan, ja kauteen asetettiin joukkueella realistiselta kuulostava tavoite - sarjapaikan varmistaminen tulevalle kaudelle. Kun alkukausi joukkueelta sujui lähes 100% pisteiden keruun suhteen, oli sarjapaikka varmistettu jo puolessa välissä kautta. Tavoitetta nostettiin, ja lopulta tiukan kamppailun jälkeen DTT nousi III-divisioonaan kauden päätteeksi. Miten tähän päästiin, siitä managerin näkemys seuraavaksi.

Lähtötilanne

Kauden 2005-2006 loppu oli valtava pettymys, kun sarjajärjestelmä ei ollut suotuisa DTT:n kannalta. Alkusarjan selvä kolmen pisteen lohkovoitto vaihtui pisteen takaa-ajoasemaan sarjakakkoseen nähden, ja lopulta tämä pistero oli ratkaiseva siihen, että DTT ei noussut tavoitteiden mukaisesti sarjaporrasta ylemmäksi. Tulevalle kaudella asetettiin selkeä nousutavoite, ja päätettiin peluutusta muuttaa sinettiseuramallista kilpaurheilullisempaan suuntaan.

Merkittävin muutos pelaajistosta tapahtui tolppien välissä, kun pitkäaikainen luottomaalivahti Kari Luhtanen vaihtoi pykälää korkeammalle SC Tehoon. Kun kakkosmaalivahti Timo Kärjen polvet eivät kestäneet koko kauden tuomaa rasitusta, jouduttiin maalivahtiosasto laittamaan kokonaan uusiksi. Sami Lehtinen tuli maalille harjoitusvastustaja Kisposta ja KaKo-86:n paidan vaihtoi DTT-paitaan Sami Pajunen. Molemmat maalivahdit hoitivatkin oman osuutensa erinomaisesti, ja maalivahtipeli olikin seuralla parasta sitten jälkeen Pekka Niemisen peliaikojen.

Kenttäpelaajistosta muutama veijari laittoi pelitossut naulaan, ja tilalle tuli ainoastaan Karri Kylliö rightin hyökkääjänä vahvistamaan laituriosastoa. Kun kabinetistä tuli kauden alussa nousu neloseen, niin Amsterdamin mestari Marko Salmela liittyi joukkueeseen vahvistamaan puolustusta vielä parin pelatun sarjakierroksen jälkeen.

Muuttuvuus joukkueessa oli verranten pientä, ja tarkoitus oli pelata kausi kahdella kentällisellä. Näin pelipaikoista olisi pientä tervettä kilpailua.

Ensimmäinen puolisko

Ensimmäinen ottelu FiBaa vastaan oli kerrassaan kaksijakoinen. DTT hallitsi peliä mennen tullen, mutta maalipaikoista oli järjetön tuhlailu. Kun FiBa sitten käytti hyväkseen DTT:n mustan hetken, niin lopulta tasapelikin onnistuttiin saavuttamaan vasta viimeisen minuutin ylivoimamaalilla. Tämän jälkeen edelleen altavastaajan asemasta otteluihin lähtenyt DTT otti peräkkäin kahdeksan voittoa, ja puolessa välissä sarjaa oli joukkue varmistanut sarjapaikkansa keikkuessaan tukevasti sarjakärjessä.

DTT:n peli oli ollut erinomaista, ja kahden kentän peluuttaminen suosi hyvin "kuumien pelaajien" pelityyliä vaihtorytmityksen taatessa sopivat huiliajat.

Toinen puolisko

Alkukauden mennessä nappiin, oli tavoitteiden tarkistamisen aika. Virallisesti nousua missään vaiheessa ei tavoitteeksi asettu, mutta luonnollisesti manageri ei henkilökohtaisella tasolla voinut näistä asetelmista muuta tavoitetta ottaa. Pelillisesti nousu kuitenkin vaati selkeän vahvistuksen hyökkäykseen, kun joukkueen tehot lepäsivät liikaa ykköskentällisen harteilla. Vastustajat alkoivat pelaamaan ketjun tehoista pääasiassa vastanneen Harri Vähäkuopuksen miesvartioinnilla pois tilanteista, ja näin ollen joukkueesta oli löydettävä toinen yksilösuorituksillaan ratkaisuihin pystyvä pelaaja loppukaudeksi. Tällainen pelaaja oli Osmo Liimatainen, joka oli puuttava palanen tultuaan joukkueeseen joulukuussa.

Punakoneelle ja B:lle kärsityt tappiot toisen puoliskon alkuun tiesi sitä, että pistemenetyksiin ei ollut varaa loppukaudesta. Selkä seinää vasten joukkue kuitenkin jatkoi sarjan piikkipaikalla loppuun saakka. Neljän ottelun voittoputken kruunasi sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella otettu voitto tiukan kamppailun jälkeen Punakoneesta, joka takasi DTT:lle vähintään sarjassa toisen tilan eli ns. karsijan paikan. Viimeisen kierroksen ottelu Koo-Vee II:sta vastaan oli alun osalta melkoinen katastrofi, joka kuitenkin onnistuttiin kääntämään kolmen maalin takaa-ajoasemasta tasapeliksi. Tämä lopulta riitti sarjan ykköstilaan, ja näin ollen suoraan nousuun III-divisioonaan.

Toisella puoliskolla DTT pelasi pääasiassa kolmella kentällisellä, minkä Osmo Liimataisen tulo joukkueeseen mahdollisti. Liimatainen lunasti pelitasollaan hänelle asetetut odotukset, ja toi joukkueeseen nousuun tarvittavaa syvyyttä ratkaisijarintamalle. Kun hän omalla panoksellaan nosti myös ketjukavereiden tasoa, takasi se DTT:lle kaksi paremmin ratkaisuihin pystyvää kentällistä.

Menestyksen tekijöitä

1. Vaikka treenikertoja on ollut vain yksi viikossa, on treenien tehokkuus ollut kiitettävää koko kauden. Osallistumisaktiivisuus on ollut parempaa kuin edelliskaudella, mikä on taannut paremmat mahdollisuudet harjoitella niillä kentällisillä millä pelataan.
2. Erikoistilannepelaaminen on joukkueella ollut varmasti tilastojen valossa parempaa kuin vastustajilla. Ylivoimaa on pelattu lähes samalla kentällisellä koko kauden, ja se tekikin maalin lähes joka toisella yrittämällään. Myös alivoima on toiminut erinomaisesti koko kauden, ja siinä vastuu on jakautunut tasaisemmin koko joukkueelle.
3. Maalivahtipeli ja viisikkopuolustaminen on ollut joukkueen kivijalka koko kauden. Vaikka joukkue ei päästänyt vähiten maaleja sarjassa, niin omiin meni maaleja kohtuullisen vähän. Toki esim. ykköskentällisen hiukan puolustavammalla pelityylillä olisi voinut omissa kolista muutama maali vähemmän, mutta plusmiinustilasto osoittaa sen, kummassa päässä maali on kolissut selvästi enemmän.
4. Vaikka peliaika ei jakautunut tasaisesti, oli siitä aiheutunut napina melko vähäistä koko kauden ajan. Edellisiin kausiin nähden tässä on tapahtunut selkeä muutos, ja kilpaurheilullisempaan suuntaan on menty tässäkin asiassa melkoinen harppaus eteenpäin.
5. Joukkuehenki on ollut hyvä koko kauden. Porukka viihtyy keskenään myös vapaa-ajalla, mikä takaa sen, että pilke silmäkulmassa säilyy, vaikka pelit otetaankin tosissaan. Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään, ja tämänkautinen DTT oli Joukkue isolla J:llä.
6. Pienillä tekijöillä on aina merkitystä, ja sarjajärjestelmä sopi tällä kaudella DTT:lle todella hyvin. Syyskaudella DTT:llä oli otteluita enemmän kuin kevätkaudella, mikä avitti joukkuetta selvästi. Altavastaajan asemasta oli helppo lähteä otteluihin, kun joukkueen paketti oli pelillisesti kasassa heti ensimmäisistä otteluista lähtien. Muut joukkueet olivat koko kauden takaa-ajoasemassa, ja syksyllä hankittu etumatka piti loppuun saakka.

Mainetta ja kunniaa

Toki joukkueurheilussa aina yksilöt nousevat esiin menestyvissä joukkueissakin. Maalivahdit hoitivat kauttaaltaan oman osuutensa erinomaisesti. Sami Lehtinen ei hävinnyt kauden aikana yhtään pelaamaansa ottelua, ja Sami Pajunen puolestaan taisteli sarjan parhan veskarin tittelistä.

Puolustajista Mikko Kurikka pelasi pääasiassa vakuuttavan kauden puolustavana puolustajana, ja alkukauden positiivisin yllätys oli Sami Vuorinen. Vuorisen rooli pieneni loppukaudesta joukkueen kokonaisedun vuoksi, kun hän siirtyi puolustavan sentterin rooliin kolmella kentällisellä pelatessa. Teppo Lehto puolestaan oli elintärkeä lenkki ykkösketjun takana kummassakin päässä kenttää, ja teki puolustajan tontilta jälleen kerran erinomaisen pistesaldon keikkuessa sarjan pistepörssin TOP10:ssä koko kauden.

Hyökkääjistä Harri Vähäkuopus oli totuttuun tapaa omaa luokkaansa, ja vastasi lähes puolesta joukkueen tehoista voittamalla sarjan piste- ja maalipörssin. Vähäkuopuksen sentterinä pelannut Rami Rajakallio oli tehopisteillä kauden kaikissa ottelussa, ja oli sarjan syöttöpörssin ykkönen. Ketjun täydensi hyvin puolustava laituri Jani Ylisiurunen, joka hänkin oli pistepörssin TOP10:ssä. Koko ketjun tehosaldo oli yli kolmekymmentä maalia plussalla pelkästään tasaviisikoin.

Osmo Liimatainen näytti joukkueeseen tultuaan sen, kuka on joukkueen kiistaton ykkössentteri tulevalla kaudella. Toki Liimataisen tasoisen kaverin pitääkin olla omaa luokkaansa tontillaan III-divisioonassa, sillä miehellä oli kysyntää ensi kaudeksi ykkösdivisioonaankin.

Parannettavaakin jäi

Vaikka joukkue teki eniten maaleja sarjassa, olivat hyökkäyspään tehot liikaa muutamien yksilöiden varassa. Ehkä juuri viimeistelyssä olikin eniten toivomisen varaa, sillä maalipaikkoja esim. kakkoskenttä koostumuksesta riippuen loi riittävästi jokaisessa ottelussa. Yksittäisistä pelaajista ensi kaudeksi eniten käyttämätöntä potentiaalia jäi varastoon Riku Uurinmäeltä ja Petri Hautalta. Varsinkin Hautalalta vaaditaan ensi kaudella selvästi enemmän johtajan roolia puolustuspäässä, ja näin Kaukajärven Bobby Orr tulee olemaan pallollisena yhtä vakuuttava ja dominoiva kuin Juha Kivilehto SSV:ssä.

Ensi kautta silmällä pitäen muutaman pelaajan on selkeästi nostettava tasoaan harjoituksista lähtien keskittymällä huomattavasti paremmin tilanteisiin, mikäli aikovat pysyä pelissä mukana ensi kaudella. Lisäksi usean runkopelaajankin on saatava vauhtia lisää jalkoihin, sillä Punakone -pelit osoittivat hyvin sen, että vauhdissa ja fyysisessä pelissä oli eniten parannettavaa kokonaisuutena.

Vastustajat

Joukkueina selkeästi erottui kaksi vastustajaa: B ja Punakone. B oli sarjan taitavin joukkue yksilötaidoilla mitattuna, ja varmasti jokaiselle heistä olisi löytynyt sopiva rooli DTT:ssä. Punakoneen peli puolestaan perustui tasaiseen kolmen kentän peluutukseen ja juoksuvoimaan, mutta yksilötaidossa he jäivät ehkä merkittävästi taakse kahdelle sarjan parhaalle joukkueelle. Tässä valossa DTT:llä oli paras balanssi yksilötaidon ja joukkuepelaamisen välillä.

Koo-Vee II esitti kypsää joukkuepelaamista, joka oli vaikea vastustaja. FiBa puolestaan oli joukko yksilöitä, ja kärsikin välillä rumia rökeletappioita, vaikka paperilla yksilöistä saisi todella kovan joukkueen neloseen. Putoajista KoKo:lla oli niin ikään muutamia kohtalaisen hyviä yksilöitä, mutta noin huonoa joukkuepeliä en muista esiintyneen edes V-divisioonassa moneen vuoteen. Tamko oli viimevuotiseen nähden heikentenyt selvästi, ja kauteen suurilla odotuksilla nähden lähtenyt joukkue oli selkeä pettymys.

Yksilöistä parhaiten mieleen jäi Urheiluseura Soolon Janne Tikkakoski, joka piti joukkuetta pystyssä yksin koko kauden. Maalivahdeista DTT:n maalilla treeneissä reilun kymmenvanhana naskalina torjumassa ollut Sami Latva oli FiBa:ssa mahdottoman tehtävän edessä, mutta loisti lähes joka viikonloppu maalinsa suulla. Ketjuista mieleen jäi luonnollisesti B:n ykkösvitja Jaakko Nurmi-Petteri Turunen-Harri Ahola, jonka peli oli parhaimmillaan tappavan tehokasta minkä koki myös DTT kauden jälkimmäisessä kohtaamisessa.

Miten tästä eteenpäin

Lähitulevaisuudessa olisi kesällä tarkoitus valloittaa Itävalta, kun viimevuotinen Amsterdamin mestarijoukkueen runko suuntaa Innsbruckiin heinäkuussa. Sen joukkueen kasaaminen ja matkaan liittyvät järjestelyt ovat melko lailla pulkassa, joten energia voidaan keskittää ensi kauden joukkueeseen.

III-divisioona tuo uudet haasteet organisaatiolle, ja treenimäärän tuplaaminen kahteen sekä DTT-35 ikämiesporukan perustaminen tulevat ajankohtaiseksi. Joukkueen runko tulee pysymään näillä näkymin samana, mutta muutama selkeä vahvistus tulee ajankohtaiksi. Parin viikon sisällä olisi tavoite olla joukkue kasassa, jonka jälkeen asetetaan yhteiset tavoitteet tulevalle sarjakaudelle. Se on kuitenkin selvä, että jokainen ottelu lähdetään voittamaan niin kuin aina!

Alarannassa 14.4.2007,
-manageri Rajakallio

Arkisto

14.4.2007