Downtown Tigers

Etusivu
Joukkue
Uutiset
Kuvaraportit
Ottelut
Sarjataulukko
Yhteistyökumppanit

In English In English

 

 

Joukkue valmiina Amsterdamiin

Kuusi tuntia H-hetkeen

Kuuden tunnin päästä Tampere-Pirkkalasta Downtown Tigers lähtee nousuun, se on varma. Helsinki-Vantaalla eli tuttavammin Seutulassa vaihdetaan konetta, jonka jälkeen määränpäänä on kesäinen Amsterdam ja järjestyksessään toinen Amsterdamned Cup. Torstai ja perjantai vietellään leppoisasti perillä kaupungilla, jotta saadaan tasattua elimistömme 25 metriä alempana merenpintaan vaikuttavaan ilmanalaan. Lauantaina ja sunnuntaina sitten katsotaan mihin rahkeet riittävät ja sunnuntai-iltana juhlitaan saavutettua menestystä (sijoituksesta riippumatta). Maanantai menee perinteisesti kaupungilla paniikki-tuliaisostoksia tehdessä ennen kotiin paluuta. Siinä ohjelma jotakuinkin pääpiirteissään..

Harjoitusotteluissa kuviot kuntoon

Ensimmäisessä harjoitusottelussa kohdattiin tuttuakin tutumpi nelosdivisioonaan noussut SFC, ja kuudella miehellä ensimmäinen erä vietiin mennen tullen 3-1. Lopulta tahti muuttui, miehet hiipui ja käkeen tuli 4-9, joskin tolpat voitettiin reilusti. Jotta joukkue ei menettänyt itseluottamustaan, niin seuraavaksi haettiin vastustajaksi työpaikkajoukkueita. Loukkaantumisilta vältyttiin, sillä kukaan ei ottanut nokkiinsa managerin sanomista. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin, sillä joukkuehenki on katossa. Viimeiset taktiikkapalaverit vedetään paikan päällä "tiiserissä", ja sen jälkeen joukkue onkin valmis parketille!

Joukkue roolitettu tarkasti turnaukseen

DTT tulee luottaan tiukkaan roolitukseen turnauksessa. Tässä pelaajakohtaiset tehtävät, millä saavutetaan paras menestys:

5 Marko Salmela - puolustuspelin analysointi ja pelinavaus
6 Jani Ylisiurunen - tulkki ja ensimmäinen kansainvälinen maali
8 Antti Hannunen - musiikkivastaava ja hyökkäysten varmistelu
12 Kalle Sipilä - lääkintähuolto ja pelinrakentelu
13 Sami Nyman - varustevastaava ja rangaistuslaukaukset
15 Mikko Kurikka - majoitusjärjestelyt ja kapteeni
29 Sakke Vehkakoski - fysiikkavalmennus ja kulmaväännöt
42 Harri Vähäkuopus - erikoistilanneanalyysit - ja maalinteko
77 Rami Rajakallio - logistiikka ja aloitukset
93 Jari Sorvali - edustusasut ja paraatipelastukset

26.7.2006

 

Takaisin edelliselle sivulle