"Curre Lidströmmäisenä" yhteishengen kohotustekemisenä oli manageri suunnitellut ohjelmaan perjantaina pyöräretken Amsterdamin pohjoispuolelle. Retkellä tutustuttiin samalla merenrantaan siinä missä maaseutuunkin. Matkan varrella sattui ja tapahtui kaikenlaista, mutta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että retki oli enemmän kuin onnistunut kaikin puolin..

Pyörät vuokrattiin rautatieaseman vierestä sijaitsevasta Mac Bikestä. Valinnanvaraa oli riittävästi, ja jokaiselle löytyi sopivilla välityksillä kolmivaihteinen punainen city-hurmuri.. |

Prologina toimi kolmensadan metrin matka rautatieaseman takana sijaitsevalla lauttalaiturille, mistä päästiin viiden minuutin lauttamatkalla merenlahden yli Amsterdamin pohjoispuolelle. |

Lauttamatkan aikana haettiin sopivaa ajoasentoa 26 km pitkälle reitille. |

Ensimmäinen pidempi juomatauko pidettiin Durgerdamin viehettävässä kylässä, mikä sijaitsee meren rannassa. Rantabaarin terassi oli sijoitettu siten, että joukkue sai ihailla rivissä merimaisemia. |

Durgerdamin kuumuudessa räjähti yhden menopelin eturengas, ja sitä ihmeteltiin sitten oikein paikallistenkin voimin. Seuraava tunti vierähti alkuperäisestä ohjelmasta poiketen rengashuollon parissa, ennen kuin päästiin jatkaan matkaa eteenpäin. |

Välillä oli pidettävä aina pieniä juomataukoja, sillä osa porukasta näytti managerin silmissä hiukan uupuneilta... |

Jouko ja Kosti - missä mennään? Kartalla ollaan edelleen... |

Tiikerit kulkevat aina omia polkujaan, ja niinpä pääreitiltä oiottiin kohti Holyslootia.. |

Holyslootin "satamassa" jouduttiin odottamaan hetki ferry:n lähtöä, ja oli aika käydä nauttimassa "verovapaat ostokset" kahvilassa. On muuten varmaan maailman ainoa myyntipiste maalla, jota pitää auki ferry:n kuljettaja aina sen aikaa, kun ei ole vesillä.. |

Satamassa voitiin rauhassa nauttia juomat ja eväät kiireettä, sillä Kurikka järjesti lautan lähdön viisi minuuttia myöhäisemmäksi... |

Ferry lastattiin rauhassa ja odoteltiin kapteenin tuloa alukselle. Lauttamaksu oli muuten tasan yhden euron, mikä oli yksi mielenpainuvampia sijoituksia koko reissulla.. |

Kapteeni on saapunut koiransa kanssa ferrylle ja matka voi alkaa.. |

Parin minuutin matkan jälkeen ollaan saavuttu "määränpääsatamaan", ja osan usko oli koetuksella nähtyään tulevan reitin. |

Sataman aitaus laitettiin kiinni, jotta lampaat eivät päässeet putomaan veteen. Kaupunkilomaa parhaimmillaan! |

Välttämättä oikoreitti ei ollut sieltä kaikkein nopeimmasta päästä, mutta oli varmasti ikimuistoisin osuus koko retkeltä... |