Winners.fi

 

Downtown Tigers

Kotiluola
Jälkipelit
Historia
Uutiset
Arkisto
Pelaajat
Ottelut
Sarjataulukko
M35 - ikämiehet
Ennätykset
Yhteistyökumppanit
Palaute

Amsterdamned Floorball Cup 2006
Austrian Open 2007

 

 

Historia 1994 - 2008

Herbest Ry:n alkuvuodet

Downtown Tigersin historia juontaa juurensa vuoteen 1994, jolloin perustettiin Herbest Ry -niminen yhdistys salibandyharrastuksen mahdollistamiseksi Tommi Kinnusen, Miikka Murtoniemen ja Jani Ylisiurusen toimesta 17.7.1994. Herbest osallistui syksyllä 1994 Tampereen aluesarjan II-divisioonaan, missä se pelasikin koko silloisen Tamperesarjan loppumiseen saakka. Seuraavana syksynä seura päätti astua suurempiin saappaisiin ja lähti hakemaan menestystä myös valtakunnallisesta miesten IV-divisioonasta. Ilmeisesti kuntohuipun ajoituksen kanssa oli hiukan ongelmia, sillä kauden päätteeksi seura putosi V-divisioonaan. Myös Tampereen aluesarja oli mollivoittoinen ja sijoitus löytyi sarjataulukon hänniltä.

Downtown Tigersin synty vuonna 1996

Koska keväällä 1996 putoamisen jälkeen laskuhumalaa viettäneelle joukkueelle ei löytänyt vetäjää, oli Herbest Ry:n tulevaisuus vaakalaudalla. Toukokuussa 1996 suurin osa pelaajista kokoontui Plevna-nimiseen aniskelupaikkaan, missä syntyi Rami Rajakallion ja Jani Ylisiurusen yhteisvastuullisesti vetämä Downtown Tigers jatkamaan Herbest Ry:n salibandyperinnettä. Samassa paikassa missä sytytettiin Suomen ensimmäinen sähkölamppu, lupasi joukko nuoria miehiä pelata suurella sydämellä sarjapaikka takaisin valtakunnalliseen IV-divisioonaan. Jotta uudistus ei jäänyt pelkäksi puheeksi, teetätimme joukkueelle uuden tiikerilogon, joka tunnetaankin kautta Sisä-Suomen kiistatta alasarjojen kauneinpana logona.

Ensimmäinen kausi 1996 - 1997 oli menestys

Kausi aloitettiin elokuussa Atalpa-turnauksessa, missä katsastimme uusia pelaajia joukkueeseen. Pekka Nieminen teki sen verran vahvan esityksen heti ensimmäisessä harjoituspelissään, että kesken turnauksen lähdettiin tulostamaan sopimuspaperia Niemisen kiinnittämiseksi seuran maalivahdiksi. Erinomaisen maalivahtipelin siivittämänä ensimmäinen kausi Downtown Tigersilla olikin pelillisesti paras moniin vuosiin, sillä valtakunnallisessa sarjassa pelit sujui odotusten mukaisesti ja nousu toteutui viimeisessä turnauksessa. Tosin Tampereen aluesarjassa tapahtuikin alkuvuosien perisynti, mihin Herbest Ry:ssä on totuttu - jo lähes varma nousu hukattiin kahdella viimeisellä kierroksella. Hiukan palsamia haavoihin toi kevätsarjan kolmas sija. Kaiken kaikkiaan ensimmäiselle Downtown Tigersin nimellä pelatulla kaudelle kertyi virallisia- ja harjoituspelejä ympäri Suomen kaiken kaikkiaan yli viisikymmentä.

Pettymysten kausi 1997 - 1998

Joukkue lähti kauteen menettämällä selkeän muurinsa, maalivahti Pekka Niemisen, Classicin veräjän vartiaksi. Samaan osoitteeseen lähti mailavirtuoosi Lauri Tuomi, joten joukkueen kaksi kasvattia teki pahan loven joukkueen selkärankaan, mutta toisaalta heistä tuli muutama satanen kasvattajarahana seuran kassaan. Perinteiseen alasarjajoukkueen tyyliin rahat käytettiin saunailtoihin, eikä uusien junioreiden värväämiseen, joten uusia pelaajia tuli pari kappaletta jäähdyttelemään ylemmistä sarjaportaista. Kauden alussa oli uusintaottelu Tamperesarjan I-divisioonaan noususta, mutta kuinkas kävikään... Loppukaudesta tuttu hissiliike jatkui, ja tällä kertaa osoitteena oli taas tuttu ja turvallinen viitos-divisioona. Palsamia haavoihin toi keväällä PROkevätsarjan voitto, joka oli seuran ensimmäinen ykköstila missään sarjassa tai turnauksessa - nostakaamme hattua siis sille.

Taustaorganisaatiossa suuret muutokset 1998 - 1999

Herbest Ry:n perustamisesta lähtien joukkuetta vetänyt Jani Ylisiurunen sekä viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajana toiminut Rami Rajakallio päättivät ettei heillä ole mitään uutta annettavaa yhdistykselle (tai toisin päin), joten he päättivät astua sivuun ja jatkaa "uraansa" pelkästään pelaajina. Seuraa eteenpäin lähti viemään pitkään pelaajina olleet Juha Karhu ja Teppo Lehto, joskin valmennusvastuun otti Jani Ylisiurunen.

Pelaajarintamalla ei tullut uusia kasvoja kuin yksi kappale lisää, jota "hiottiin" joukkueeseen sisään jo kevätsarjasta lähtien. Edelliskaudella uutena pelaajina mukaan tulleista neljän kanssa yhteistyö loppui ja yksi lopetti, joten jäljelle jääneet pelaajat olivat monivuotisia tuttavuuksia keskenään. Tämä nostatti yhteishengen taas aikaisempien vuosien tasolle, mikä on ollut kautta historian DTT:n tavaramerkki.

Koska Tampereen aluesarjat loppui huonojen harrastuspaikkamahdollisuuksien takia, Downtown Tigers pelaili ja taisteli pisteistä ainoastaan Valtakunnallisessa viitosdivisioonassa. Taistelu tuotti tulosta ja "ylivoimaisen" lohkovoiton ansiosta nousimme valtakunnalliseen nelosdivisioonaan.

Kausi pilalla ennen kuin se alkoikaan 1999 - 2000

Vuosituhanne viimeinen kausi 1999-2000 alkoi hieman epävarmoissa olosuhteissa. Far Lake Vikings perusti farmijoukueen ja vei meiltä kolme peruskokoonpanoon kuulunutta pelaajaa. Myös maalivahtimme katsoi parhaimmaksi aloittaa kauden Classicin vitosmolarina. Uusia vahvistuksia koitettiin haalia pitkälle syksyyn, mutta heikolla menestyksellä. Syksyllä tai oikeastaan jo talvella vasta yhdeksännessä ottelussa DT Tigers metsästi ensimmäiset pisteensä. Loppukausi menikin keskiarvolla piste per peli ja lohkon jumbosija vältettiin selvästi. Sarjauudistusten vuoksi kukaan ei pudonnut V-divariin.

Vuosituhannen ensimmäinen kausi 2000 - 2001

Uuden vuosituhannen ensimmäisen kauden DownTown Tigers aloitti pää pystyssä Valtakunnallisessa IV-disioonassa. Uusia pelaajia värvättiin peräti 6 kappaletta. Kausi alkoikin hyvin ja pisteitä kertyi mukavasti peli peliltä. Myöskin uudet kaverit istuivat hyvin joukkueeseen. Alkuvuodesta 2001 pelit eivät kuitenkaan kulkeneet aivan samaan tahtiin ja pian huomasimmekin taistelevamme sarjapaikasta. Alkukeväästä pelit taas lähtivät kulkemaan ja säilytimme sarjapaikan suoraan ilman karsintoja. Sijoitus oli kuudes, mikä merkitsi historian ensimmäistä suoraa sarjapaikan säilyttämistä IV-divisioonassa. Joten kauteen voitiinkin olla melko tyytyväisiä. Tosin saunailtojen määrää seuran viihdevastaavat voisivat hiukan lisätä seuraavaksi kaudeksi.

Peli kerrallaan 2001 - 2002

Perinteisesti pelaajia lähti ja tuli reilusti, mutta pääasiassa ns. vanha porukka pysyi koossa. Kausi alkoi tutusti parilla harjoituspelillä ja muutamilla reenillä Varalan loistavissa puitteissa. Pelaajien ikääntyessä ja vauhdin hidastuessa kauteen lähdettiin "vain" sarjapaikan säilyttäminen tavoitteena. Harjoituspelit menivät penkin alle, mutta itse kausi alkoi lupaavasti kahdella voitolla. Liekö valmennus parantunut tai pelaajien vauhdin hidastuminen tuonut peliin uusia tuulia? Tavoitetta muutettiin taas kerran korkeammaksi, mutta talven pimeys ajoi kuitenkin tiikerit pitkähköön tappioputkeen, josta noustiin vasta kevään kynnyksellä ja näin säilytettiin "nippanappa" paikka valtakunnallisessa IV-divisioonassa. Osa porukasta perusti ManPon poikien kanssa joukkueen Spiralin kevätsarjaan. Hyvä kevätvire jatkui aina kesäkuulle asti ja joukkue putosi kevätsarjasta vasta pudotuspelivaiheessa pelaajien kesäkiireiden vuoksi. Takana oli kuitenkin ensimmäinen vuosi seuran historiassa, jolloin maalivahtikysymys oli ratkennut jo kauan ennen kauden alkua.

Hissiliike jatkuu 2002 - 2003

Kausi 2002-03 olikin sitten monella tapaa vaikea, ja päättyi V-divisioonaan putoamiseen. Liekö joukkueen 30-vuoden keski-ikä tuonut tullessaan muita elämän kiireitä, koska täyttä kokoonpanoa peleihin harvemmin saatiin. Muutama Parkanon turnaus jouduttiin pelaamaan vain viiden kenttäpelaajan ja molarin voimin, joten pisteitä ei tarvinnut tuliaisiksi kotiin odottaa. Ennätyksellisen huonosta plus-miinus saldosta sisuuntuneena joukkue päätti osallistua Spiralin järjestämään kevätsarjaan, missä pelit kulkivatkin aivan eri malliin (kunnonajoituksessa taas jotain häikkää?). Loistavien alkusarjan pelien jälkeen palattiin takaisin arkeen. Joukkueen rahkeet olisivat ilman muuta riittäneet aina pleijareihin asti, jos vain laiskuudelle ei oltaisi annettu periksi ja rva Fortuna olisi ollut puolellamme. Jatkopaikka jäikin vain muutaman pisteen päähän. Kaudesta jäi kuitenkin pääosin hienoja muistoja ja onhan aina tulossa seuraava kausi!

Vanhat tuulet puhaltamaan valmennukseen 2003-2004

Kausi alkoi ensimmäisen pelin osalta tutuissa merkeissä, sillä paikalla oli viisi miestä taistelemassa vastustajan kolmea kentällistä vastaan. Siitä suivaantuneena "lennostosta" värvättiin pari uutta miestä mukaan, ja Harri Vähäkuopuksen tulo toi uusia ulottovuuksia hyökkäyspeliin. "Parin vuoden hoitovapaalta" palannut Rami Rajakallio otti pelaajamanagerin tehtävät vastaan alkuaikojen malliin, ja niin oli "kuri ja järjestys" palannut takaisin reeneihin... Ensimmäisen ottelun tappion jälkeen alkoi DTT:n historian paras jakso, jossa seitsemässä ottelussa otettiin kuusi voittoa. Tämän tehokauden siivittämänä DTT sijoittui sarjassa toiseksi, varsinkin kun kolmessa viimeisessä pelissä otettiin vielä tarvittavat pakkovoitot. Liekö johtoportaan edelliseksi illaksi ajoittama saunailta osunut huonoon rakoon, sillä nousukarsinnoissa sarjanousu tyrehtyi ratkaisupelissä maalin tappioon. Joukkue osallistui vielä kevätsarjaan, missä alkusarja koostui jo paristakymmenestä pelistä. Tästä viisastuneena päätettiin, että kevätsarjaan ei tulevaisuudessa osallistuta, vaan aloitetaan keskittyminen Suomen Cupiin..

Harjoittelu uusille urille kaudella 2004-2005

Varalasta oli tullut tiikerien kotiluola perjantaisin harjoituksissa, mutta osallistujamäärät laskivat vuosi vuodelta. Niinpä tuttu perjantai muuttui keskiviikkoiltaan ja KisPon kanssa jaettuun harjoitusvuoroon Metro-Auto Arenalla. Harjoitteluolosuhteiden merkittävä paraneminen tiesi sitä, reeneihin osallistuminen parani huomattavasti. Joukkueeseen liittyi pari vanhempaa tuttavuutta, ja aktiivinen ryhmä pian huomasi seuraavan managerin fläppitaulun piirustuksia poikamaisella innolla. Alkukauden "kruunasi" osallistuminen Suomen Cupiin, jossa kokemusta tuli rutkasti pisteitä enemmän. Sarjassa ensimmäinen puolisko sujui sarjakärjessä, mutta alkutalven muutamat turhat pistemenetykset pilasivat nousumahdollisuudet. Pelillisesti kausi kuitenkin on ollut hyvä, ja maalivahdin tontille alkaa olemaan ensimmäistä kertaa seurassa ylitarjontaa. Eniten kuitenkin on menty eteenpäin kentän ulkopuolella, sillä Osuuspankin tiloissa vietetyt saunaillat ovat nostattaneet joukkuehengen taas kattoon. Lisäksi edelliskaudella tietokantapohjaisiksi muuttuneet websivut ovat saaneet lisäksi otteluraportit tulevien sukupolvien iloksi historiankirjoihin..

Kansainväliset koitokset ja Suomen Cup 2005

Pelaajarintama ja valmennus oli pysynyt ennätykselliset kolme kautta jokseenkin samana, joten joukkue alkoi olemaan hitsaantunut hyvin yhteen. Manageri sai kauan kaivatun peliärakentavan pakin siirtomarkkinoilta rosteriin, joten tiikerit olivat valmiina 10-vuotis kauden koviin koitoksiin (kaudet jotka pelattu Downtown Tigers -nimellä).

Heinä-elokuun vaihteessa Downtown Tigers osallistui Amsterdamin kansainväliseen salibandyturnaukseen, missä pelattiin seitsemän ottelua. Ensimmäiset kansainväliset voitot olivat kotiintuomisina, ja tutustuimme vastustajien muodossa Hollantilaiseen, Latvialaiseen, Tsekkiläiseen, Belgialaiseen ja Saksalaiseen salibandykulttuuriin. Kerrassaan mahtava reissu varsinkin kaukalon ulkopuolella..

Suomen Cupissa räjähti sitten melkoinen pommi, kun tiukalla pelitaktiikalla Downtown Tigers pelasi itsensä jatkoon Cupin toiselle kierrokselle ainoana V-divisioonan joukkueena Suomessa!

Sarjan ensimmäisen puoliskon jälkeen DTT oli sarjakärjessä ja joulutauolla osallistuttiin yöllä pelattavaan Kinkunsulatteluturnaukseen. Kinkut suli, mutta pelillinen menestys jäi kaksijakoiseksi.

V-divisioonassa lopulta alkusarjan voittokaan ei riittänyt kärkitilaan jatkosarjan alussa, kun sarjajärjestelmä oli mitä oli. Nousu tyrehtyi kuitenkin lopulta vasta viimeisen pelin maalin tappioon, joskin merkittävimmät pistemenetykset oli koettu jo keskitalvella kuukauden kestäneen suvantovaiheen aikana.

Kymmenen vuotta takana - seuraavat edessä

Downtown Tigers:n kymmenen vuotta kestänyt hissiliike nelos- ja vitosdivarin välillä on uskoakseni saatu päätökseen. Perestroikalla alkaa olemaan ikää jo sen verran, että pikku hiljaa voidaan alkaa nostamaan joukkuetta katsomosta käsin kohti Suomen huippua. Sinettiseurameininki voidaan heittää pikku hiljaa romukoppaan, kun ikääntyvät pelaajat voidaan siirtää vuoden päästä perustettavaan keskilihavien DTT-35 -joukkueeseen. Seuraava kausi 2006-2007 mennään kuitenkin vielä tuttujen kuvioiden mukaan, tavoitteena kuinkas muuten kuin nousu pykälää ylemmäksi perinteitä kunnioittaen...

Amsterdamin turnausvoitto kesällä 2006

Kausi aloitettiin toistamiseen tehdyllä Downtown Tigersin 10-vuotisjuhlareissulla Amsterdamiin. Osalla porukalla oli ollut jo selvittelemistä kotona lupa-anomusten suhteen, joten seuraavalle kesälle tarvitsee keksiä jo joku muu virstanpylväs seuran historiassa. Jokatapauksessa manageri oli tehnyt töitä yötäpäivää turnauksen vahvistusten suhteen, ja verkkoihin tarttuikin maajoukkuehyökkääjä Sami Nyman Classicista sekä niin ikään liigapelaaja ja pitkäaikainen harjoitusmaalivahtimme Jari Sorvali. Täten kautta aikain kovin tiikeriryhmä oli kasassa ja Amsterdamin turnauksesta tuli ikimuistoinen tapahtuma niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Seitsemässä pelissä joukkue otti seitsemän voittoa ja juhli Amsterdamin turnauksen voittoa!

Kaksi sarjaporrasta kaudessa ylöspäin kaudella 2006-2007

Perestroikan golfkierros sotkettiin Nokian River Golfissa pahemman kerran, kun Sisä-Suomen "herra isoherra" Juhani Leppänen ilmoitti DTT:n nousseen kabinetissa neloseen jo ennen kauden alkua. Näin kauden nousutavoite oli saavutettu, ja oli aika miettiä uudet tavoitteet alkavalle kaudelle. Onko vaikeampaa nousta vitosesta neloseen vai pysyä siellä?

Kausi alkoi tasapelillä, jonka jälkeen seurasi kahdeksan komeaa voittoa peräjälkeen. Kevätkaudella kolmen kärki erottui selvästi muista joukkueista hyvissä ajoin, ja oli aika tarkistella tavoitteita kesken kauden. Osmo Liimatainen hankittiin johtamaan toista hyökkäyskentällistä, jotta sarjajohto pysyy hallussa loppuun saakka. Toiseksi viimeisellä kierroksella nousun suhteen "elämän ja kuoleman" -kamppailussa DTT voitti maalilla tiukan väännön jälkeen Punakoneen ja varmisti tällä tuloksella vähintään toisen sijan eli karsijan paikan sarjassa. Viimeisellä kierroksella kolmen maalin takaa-ajoasemasta nousu tasapeliin Koo-Vee II:sta vastaan riitti lopulta sarjan ykköstilaan yhden tehdyn maalin erolla keskinäisten pelien perusteella B:hen nähden ja näin ollen DTT nousi ensimmäistä kertaa III-divisioonaan!

Tiivis viisikkopuolustus yhdistettynä erinomaiseen maalivahtipeliin oli joukkueen kivijalka sarjassa. Yksittäisistä pelaajista täytyy nostaa muita korkeamalle hyökkäyspään tehoista tuttuun tyyliin vastannut sarjan paras pelaaja Harri Vähäkuopus.

Kausi oli kaiken kaikkiaan menestys, ja on aika valmistautua uusiin haasteisiin. Joukkueen toiminta on viime vuosina mennyt selvästi kilpaurheilullisempaan suuntaan, mutta kaiken taustalla tuikkii se pilke silmäkulmassa, mitä on totuttu näkemään vuosien varrella. Kolmasosa joukkueesta onkin ollut yhdessä koko seuran olemassa olon ajan, ja jo seniori-ikään ehtinyt perusrunko esiintyneekin seuraavalla kaudella myös M35-sarjassa.

Itävallan vuorilta pohjakuntoa hakemaan kesällä 2007

Kesäkauden jo perinteeksi muodostunut pelireissu tehtiin tällä kerralla Innsbruckiin, jossa ratkottiin Itävallan Avoin mestaruus. DTT oli koonnut kasaan nimekkään joukkueen, joka taistelikin esimerkillisesti koko turnauksen voitosta maajoukkuemiehiä kansoittaneessa turnauksessa. Perisuomalaiseen tyyliin sekä välierä että pronssiottelu hävittiin rangaistuslaukauksilla, mikä luonnollisesti jäi hiukan harmittamaan mieltä. Toisaalta managerin järjestämä vuorikiipeilyosuus tiesi sitä, että keväällä "putki kulkee" kauden ratkaisupeleissä... ja niinhän siinä sitten kävikin!

Suoraan II-divisioonaan kauden 2007-2008 päätteeksi

DTT:n ensimmäinen kausi III-divisioonassa oli uskomaton menestys. Joukkue kyllä vahvistui melkoisesti, mutta suorasta sarjanoususta ei sentään kovinkaan moni ollut edes uneksinut kauteen lähdettäessä. Pitkästä aikaa yksittäiset pelit olivat muuttuneet kahteen turnausmuotoiseen peliin, ja ensimmäisessä turnauksessa luotiinkin pohja DTT:n nousukiidolle. Päivän toisessa pelissä Roismalan Ponnistusta vastaan DTT nousi sillasta kolmen maalin takaa-ajoasemasta aivan ottelun lopussa lopulta maalin voittoon, ja tästä saatiin sellainen henkinen voimavara, mikä teki tiikereistä sarjan parhaan joukkueen.

Kausi alkoi erinomaisesti viidellä voitolla, jonka jälkeen alkoi odotettavissa olleesta miehistöpulasta johtuva suvantovaihe. Juuri ennen siirtoajan umpeutumista joukkue sai tarvittavat vahvistukset rosteriin, ja näin kurssi saatiin käännettyä takaisin oikealla tielle. Loppukauden ajan lähes poikkeuksetta kaikki tasaiset ottelut käännettiin voitoksi, ja lopulta DTT voitti tasaisen sarjan pisteen erolla Kaiharin Koetukseen. Näin DTT oli noussut kolme sarjaporrasta kahdessa kaudessa, mikä omalla sarallaan on varmasti Suomen ennätys!

Lopuksi

Herbest Ry:n ja nykyisen "salibandyjaoston" Downtown Tigersin tunnuspiirteet voi kiteyttää ensimmäisen kymmenen vuoden osalta muutamaan lauseeseen: alati muuttuvassa maailmassa hissiliikessä valtakunnallisen Viitos- ja Nelos-divisioonan väliä kulkee joukkue, joka keväisin etsi aina innokkaasti uusia vetäjiä toiminnalleen ja puuttuvaa maalivahtia joukkueelle. Joka toinen kausi sujui hyvin ja valmennusvastuu pysyi koko vuoden samalla henkilöllä, kun taas parittomina vuosina valmennus epäonnistui ja henkilöt katosivat kuin tuhka tuuleen. Pelaajia tulee ja menee, mutta suurin osa joukkueesta pelaa yhdessä vuodesta toiseen Näsinneulan kupeessa pilke silmäkulmassa ja vähän tosissaakin. Kunnon ajoituksen kanssa on ollut aina vaikeuksia, mutta yleensä harjoituspelit ollaan voitettu vastustajan sarjatasosta riippumatta.

Takaisin edelliselle sivulle